7 helppoa ideaa sukanvarteen – oikea ja nurja silmukka riittävät!

Aloin tehdä 52 sukanvartta -sarjaa viime vuoden elokuussa. Idea on ollut alusta asti kerätä yhteen paikkaan mallineuleita, jotka sopivat sukanvarteen, ja jotka jäävät helposti mieleen, jotta ohjetta ei tarvitse koko ajan vilkuilla. Sukanvarsia on julkaistu jo 32, ja keräsin niistä tähän blogijuttuun kymmenen ideaa, jotka saa neulottua, vaikka ei haluaisi tehdä muuta kuin oikeita ja…

Silmukoiden jäljentäminen on helpompaa kuin uskoisi

Silmukoiden jälkentäminen eli silmukointi on helpompaa kuin miltä se missään ohjeessa näyttää. Eli kun ryhtyy vain tekemään ja pitää mielessä pari perusniksiä, niin valmista tulee ennen kuin huomaakaan.

3 tapaa poimia silmukat kantalapun reunasta (niin ettei tule reikiä)

Lappukantapään neulomisessa on yksi murheenkryyni yli muiden: silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta niin, että neuleeseen ei jää rumia reikiä. Usein sukkaohjeissa neuvotaan nostamaan silmukat lapun reunasta ja neulomaan ne kiertäen, eli takareunasta, mutta mitä jos sillä tekniikalla ei onnistu saamaan omasta mielestään riittävän siistiä jälkeä?

Kuplaneule suljettuna neuleena – kuvallinen ohje

Kuplaneuletekniikalla saa tehtyä näyttävää, kolmiulotteista pintaa ja lopputuloksena on muhkea ja ilmava neulepinta. Sen voi tehdä yksivärisenäkin, mutta kaksivärisenä siitä saa moniväristä pintaa ilman että tarvitsee kuljettaa kahta lankaa samalla kierroksella. Kuplia voi tietysti tehdä monenkokoisia, mutta näissä kuvissa kuplat ovat kolmen silmukan levyisiä ja neljän kierroksen korkuisia, ja ohjeen neule on tehty suljettuna neuleena…

Ranskalainen kantapää – ohje

Minulla on jokin maaninen kantapääkokeiluvaihe menossa. Jokaisen sukkaparin kohdalla mietin, miten voisin tehdä kantapää jotenkin toisin – ja onnekseni erilaisia kantapäitä riittää testattavaksi varmaan kymmeniä.  Alla pari sukkaa ranskalaisella kantapäällä. Ranskalainen kantapää on yksi versio lappukantapäästä, vähän perusmallia pyöreämpi ja antaa hiukan erilaista ilmettä perussukalle.  Ranskalaisessa kantapäässä kantalapun kannattaa olla vähän lyhyempi kuin yleensä –…

Päärme ja nirkkoreuna sukanvarteen

Miten saat ylipolven sukat pysymään ylhäällä, jos ei halua pujotella yläreunaan näkyvää nauhaa rusetiksi? Tai miten saada vaihtelua lyhyiden sukkien yläreunaan, kun kaikki resorivariaatiot on jo kokeiltu? Päärmeen sisään saa kuminauhan piiloon ja nirkkoreunasta saa perussukkiin kivan yksityiskohdan.  PÄÄRME NIRKKOREUNALLA 1. Luo silmukat ja neulo sileää neuletta päärmeen leveyden verran, tässä esimerkissä 5 kerrosta. Tämä…

Jälkijättöinen kantapää

Jälkijättöinen kantapää (afterthought heel) on mielestäni helpoin tapa tehdä kantapää, ja se toimii yhtä lailla varresta varpaisiin kuin toiseenkin suuntaan neulottaessa. Parhaimmillaan se on silloin, kun neuloo sukkia raidoittuvasta tai monivärisestä langasta, jonka kuvio menisi ”rikki” lappukantapäässä.  1. Kantapään kohdalla, eli siinä kohtaa, kun alkaisit neuloa kantalappua vain puolella silmukoista, neulotaan puolet silmukoista jämälangalla.  Tässä…

Siksak-neule eli moniväristä pintaa ilman kirjoneuletta

Minulla oli vuosia sitten kolmiväriset lapaset, joissa oli jonkinnäköistä siksak-kuviota. En ollut tehnyt niitä itse, ja lapaset ovat olleet jo vuosia kadoksissa, mutta kyseinen kuvio on pyörinyt mielessäni aina välillä, ja olen yrittänyt bongata jostain sen ohjetta. Minulla oli fiilis, että kirjoneuletta se ei ollut, vaan kuvio muodostui silmukoita nostamalla.  En edelleenkään tiedä, onko tällä…

Kolme pintaneuletta sukan varteen (oikea ja nurja silmukka riittää!)

Edit 28.2.2020: Kiinnostaako kokonainen sukkaohje? Tuhti-korinpohjasukkien ohje on toisaalla Neulovilla-blogissa. Halusin neuloa paksusta langasta muhkeat sukat, joiden varsi olisi niin löysä, että sen voisi vetää suoraksi kapeiden housujen päälle tai rytätä nilkkoihin, ja tein muutaman kokeilun. Villasukiksi asti näistä päässee keskimmäinen aallokko-neule, ja oikeanpuoleinen korinpohjavariaatio selkeästi haluaa joogasukiksi. Mutta alla ohje kaikkiin kolmeen: näissä ei…