Spiraali – 52 sukanvartta

Spiraalissa on yksi nurja ja viisi oikeaa vaihtavat paikkaa pykälän verran joka kierroksella. Mallineuletta voi tehdä kaikilla kuudella jaollisilla silmukkamäärillä.

Ruttuvarsi – 52 sukanvartta

Ruttuneule neulotaan sileänä neuleena, ja ruttu tehdään nostamalla työn nurjalta puolelta silmukka muutamaa kierrosta alempaa ja neulomalla se yhteen puikolla olevan silmukan kanssa.

Makkararaidat – 52 sukanvartta

Makkararaitasukissa vuorottelevat kaksi väriä ja oikeat ja nurjat kierrokset. Ainoa muistettava niksi on siinä, että nurjan raidan alussa neulotaan yksi kierros oikein uudella värillä, jotta värinvaihtokohdasta tulee siisti.

Koristejoustin – 52 sukanvartta

Tässä koristejoustimessa vaihtelevat oikea ja nurja sekä silmukka, joka nostetaan neulomatta siten, että lanka jää työn etupuolelle. 

Rikottu joustinneule – 52 sukanvartta

Rikottu joustinneule on se ihan tavallinen kaksi oikein, kaksi nurin -joustinneule – sillä erotuksella, että viiden kerroksen välein oikeat ja nurjat vaihtavat paikkaa. Vaihtokohdasta tulee siistimpi, kun väliin neuloo kerroksen oikeaa.